Olen joutunut vuosien aikana asioimaan sosiaalitoimiston kanssa milloin minkäkin takia. Nykyiselle asuinpaikkakunnalle muutettuamme otin sosiaalitoimistoon yhteyttä itse ja pyysin apua asunnon hommaamisessa, näillä rahoilla kun ei taloja ostella..
Perhetyöntekijä meillä oli käynyt ennenkin joten tuumasin että siitä vaan. 

Kävin mielenterveystoimistossa ja psykiatrilla, menin sinne toiveikkaana ja ajattelin että jospa kemiat sattuisi kohdalleen ja saisin purkaa edellisen elämän traumoja pois, se olisi varmaan hyvä homma. Kuitenkin, ensimmäisen 45 min kestäneen käynnin tulos oli resepti kouraan. Olen joskus jotain mielialalääkkeitä syönyt ja niistä tuli huono olo eikä tuntunut auttavan. Halusin vain puhua asioista enkä jotain pillerireseptiä kouraan. En mennyt toista kertaa, paljon helpotti asioiden läpikäyminen parhaan ystävän kanssa.

Tämä oli siis ennen muuttoa nykyiseen asuntoon. Sain apua asunnon hakemiseen ja moniin käytännönkin asioihin silloin kun olin kaikista väsynein, ja olin kiitollinen meidän sosiaalityöntekijälle kun auttoivat.
Samoihin aikoihin olin niin kipeä etten jaksanut edes neuvolaan mennä aina, ja unohtelin käyntejä. Arvelin että kyllä se siitä suttaantuu, ei ollut massussa huonoa oloa eikä muuta sellaista. Neuvolan th tuli sitten kerran kotikäynnille, ja siitäkin olin kiitollinen, eipä tarvinnut vääntyä neuvolaan asti. (Vaikka neuvolan th onkin sellaisen holhoava vanhankansan eukko jota yleensä siedän kun on pakko. Työtäänhän se tekee mutta meidän kemiat on kyllä ihan eri planeetoilta..)
Seuraavalla viikolla sain sosttltä soiton että neuvola on tehnyt ennakollisen lastensuojeluilmoituksen. Sitä tietenkin säikähti mutta kun silloin jo tiesin että kohta päästään muuttaamaan ja eroon homeesta, en juurikaan huolestunut. Homeen takia sairastelu oli syynä väsymykseen, kuumeiluun, yskään ja moniin muihin oireisiin joiden takia en saanut välillä viikkokausiin nukuttua enkä jaksanut esim siivota juurikaan. Lapsetkin olivat kuka milloinki jopa viikkokausia poissa koulusta, kotona sairastamassa.
Tämä tuntui olevan vaikea käsittää sossuille, sain epäuskoisia ilmeitä ja sääliviä katseita kun kerroin sairastelun ja väsymyksen johtuvan homeesta..

Päästyämme muuttamaan pois homeasunnosta kaikki sairastelua ja oireet loppuivat kuin seinään. Ei yskää, kuumetta, ei mitään oireita! Arvatkaa vaan miten mahtavalta tuntui olla terve kuukausien, yli vuoden ajan pahentuneen sairastelun jälkeen! Olo oli loistava ja kun sai nukuttua niin virtaakin riitti päivällä ihan eri tavalla, laitettiin paikkoja kuntoon ja sisutettiin lasten kanssa porukalla. Kaikki tarpeeton roina heitettiin muuttaessa roskiin ja siivoaminenkin helpottui. Oli sellainen tunne että asiat järjestyy, ja vauvallekin alkoi olla jo lähes kaikki tarpeellinen hankittuna. Ja uuden asunnon kruunasi muutama uusi huonekalu, ja oma sauna!

Muutama viikko muuton jälkeen, kun kaikki laatikot alkoi olla purettu, tuli sostt:t käymään, ja onnessani esiitelin uutta ja siistiä asuntoa jossa oli tarpeeksi säilytystilaakin, kun sitäkään ei edellisessä asunnossa ollut. Olin saanut äitiyspäivärahapäätöksenkin ja sitäkin tulisi ihan mukavasti, suunniteltiin tarpeellisten huonekalujen ostoa ja voitaisiin hankkia vielä jotain ylimääräistä kivaa, vaikka uusia pelejä ja vaatteita lapsille, niihin ei aikaisemmin ollut juurikaan rahaa. Sekin puoli näytti järjestyvän, ei tarvitsisi hakea toimeentulotukea lasten menoihin.

Sitten tippui pommi.

Ensin sitä markkinoitiin lepojaksona, isommille lapsille tulisi hoitaja meille kotiin ja minä voisin mennä lepäämään ja keskittyä vain vauvaan sen synnyttyä,  tämä olisi ensikodilla. "Ei tarvitsisi ruokaa laittaa ja arki helpottuisi, saisit tutustua vauvaan rauhassa ja tulla sitten levänneenä kotiin isompien luokse." Minähän en tietenkään voinut kuvitella jättäväni muita lapsia kuin siksi aikaa että pääsisin synnäriltä pois, muutama päivä vain. Isommat odottaa uutta sisarusta innoissaan ja miettii nimiehdotuksia ja hössöttää kuten aikuisetkin. :)
Kieltäydyin moisesta tarjouksesta, tottakai haluan kotiin vauvan kanssa heti kun mahdollista. Ja eikö olisi kamalan kallistakin, suorastaan tuhlausta järjestää niin valtaisa operaatio? Minä pärjään kyllä, ei teidän tarvitse siitä huolehtia. Rahatilanne on ok, ja ehdin levätä ennen synnytystä kun saan vihdoin nukuttua. Mummi ja vauvan isä ovat mukana auttamassa ja voivat juosta vaikka kaupassa ja käyttää asioilla tai vahtia vauvaa jos tarvii käydä vaikka lääkärissä tai muuta.

" Jos et suostu, meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa vauva huostaan saman tien sen synnyttyä."

Äärimmäinen järkytys, itkukohtaus,epäusko ja epätoivo. Eihän tuollaista voi tehdä! 
" Miksi sinua itkettää?"
Miksiköhän. 

Seuraava viikko menee apaattisessa sumussa lähes kokonaan. Ei voi olla totta, ei voi olla totta, ei voi olla totta.
En ole niin huono äiti, enhän..? 
Lapsetkin ahdistuu koska en pysty pidättelemään itkua koko aikaa. "MIkä sulla on äiti hätänä?"
Kamalan stressaavaa.

Seuraavalla viikolla kerään itseni ja alan etsiä netistä tietoa ja juttuja huostaanotosta. Päällimmäisenä epäusko. Ei näin voi tehdä nyky-Suomessa, eihän?